Ajattelin nyt kirjottaa aiheesta, jota oon jo pitkään miettiny. Ja varmaan monet ystävätkin on tätä piirrettä mussa kummastellu, joten ehkä te saisitte nyt vähän jotain käsitystä tän myötä :)
Monet mun ystävät, kaverit ja sukulaiset tietää sen miten mä inhoon halaamista, suukottelua, kädestä pitämistä ja ylipäätään kaikenlaista turhaa hiplimistä ja käpälöintiä. Ja etenkin inhoon sitä, että mun hiuksiin kosketaan! Se on oikeestaan aikamoinen naurun aihe, varsinkin sukulaisten keskuudessa. Ekan kerran kun ihan itse oma-alotteisesti halasin mun setää Kallea, niin sitä on jaksettu kummastella ihan tähän päivään asti!
Monet kaverit on kysyny, että onko mulla jonkinlainen läheisyyden pelko tai sitoutumiskammo. Vastaus tähän mieltä askarruttaneeseen kysymykseen on: Ei kumpaakaan! Mun mielestä tää on ihan kulttuurisidonnainen asia ja myöskin makuasia. Suomalaisista sanotaan, että niillä on laaja henkilökohtanen tila ja tämä todellakin pätee mun kohdalla! Kaikki me ollaan yksilöitä ja erilaisia ja meillä on erilaiset maut. Toiset tykkää teestä ja toiset kahvista, toiset salmiakista ja toiset suklaasta. Sitten on niitä jotka tykkää enemmän läheisyydestä ja niitä jotka tykkää enemmän etäisyydestä. Makuasia siis.
Mulla ei oo mitään ongelmaa sitoutumisen kanssa. Kun oon johonkin lähteny mukaan, niin sitoudun siihen ihan täysillä. Eikä läheisyydenkään kanssa oo ongelmaa, tykkään läheisyydestä ja tietty kaipaan sitä, mutta se riippuu täysin siitä kenen läheisyydessä ollaan! :D Hyvät ystävät ja kaverit, no problem. Satunnainen halaus silloin tällöin on ihan mukavaa. Mutta heti jos on vähänki etäisempi henkilö, niin en näe mitään syytä miks mun pitäis semmonen henkilö päästää mun "comfort zonelle".
Mulla on parikin tuttua, jotka käyttää tosi paljon keskustelun tehona sitä, että ne koskee esim. olkapäähän tai käsivarteen, tai leikkisästi lyö kylkeen ym. Inhoon sitä yli kaiken. En kertakaikkiaan voi sietää sitä. Toinen top-inhokki on se, kun katsoo tv:tä tai leffaa, ja toinen änkeää ihan kylkeen kiinni. Ä-R-S-Y-T-T-Ä-V-Ä-Ä! Mutta mitä niissä tilanteissa pitäis sanoa, kysynpä vaan? Ei siihen oikeen voi mitään keksiä, ettei toinen ajattelis että mikäs ihmeen skitso toi on.
Mutta mun top-inhokki, kautta aikojen, vihollinen nro 1 on: Lusikka-asento. Mitään niin kamalaa en tiedä! Ällöttävää, kun ite yrittää saada unen päästä kiinni ja toinen tunkee ihan liki ja siinä sitten tuhistaan toisen lämmössä ku pienet eläimet. Huonossa lykyssä on toisen käden alla semmosessa vankilassa ettei pääse edes kusella käymään. Ja sit viel kaupan päälle toinen hönkii niskaan, ehkä jopa kuorsaa. Hyi, oikeen sain kylmiä väreitä ku vaan ajattelinki asiaa... yäk!
Mut tärkeintä mulle on, että mulla on ihania ystäviä ja rakkaita, jotka jaksaa olla mun kanssa just tämmösenä ku mä oon :) siitäkin huolimatta että mä olen näin omituinen, rasittava ja suoraan sanottuna ihan pähkähullu. Mut kuitenki loppujen lopuks aika ihana, eiks vaan <3
Että tässä teille kaikki rakkaat vähän "insightia" mun ajatusmaailmaan :) En voi sanoa, että halataan ku tavataan, mutta moikataan ainakin! :)
sydämellä ja ajatuksella minulta Sinulle,
meikätyttö
torstai 1. maaliskuuta 2012
lauantai 11. helmikuuta 2012
Trumpetti
Voi kääk, eilen soittotunnin päätteks tippu trumpetti lattialle! Meinasin saada sydärin! Yleensä laitan kantokotelon kiinni heti, mutta nyt tuli jotain ihme sählinkiä ja miljoona asiaa mielessä. Niin kotelo ei ollukaan kiinni ja kun heivautin sen olalle, niin trumpetti lensi isolla kolinalla lattialle. Ei siinä päälisin puolin ollu mitään isompia lommoja ja kotona kun kokeilin, niin kaikki putket ja venttiilit liikku ihan normaalisti. Mutta kun mä olen tämmönen skitsoilija, niin pakko mun oli soittaa yhteen liikkeeseen, että voiko heijän puhallinsoitin osaston työntekijä vilasta mun soitinta.
Kävin tänään näyttämässä soitinta ja onneks siinä ei ollu mitään vikaa!!! Ihan pieni lommo oli kellossa ja suukappaleessa kans. Sen se pystyi siellä liikkeessä suoristamaan ja sano, että ei siitä kellon lommosta oo mitään haittaa, lähinnä kosmeettista vaan. Sanoin, että musta tuntuu kun ensimmäinen venttiili ei liukuis niin hyvin kun ennen, vai onkohan se vaan mun mielikuvituksessa, kun oon niin huolissani. Työntekijä soitti jonkun aikaa ja totes vaan, että kyllä se on nyt sun omassa mielikuvituksessa :)
Iso kivi oikeen vierähti sydämeltä! :) Ihanaa, että ei tarvinnu mitään korjauttaa.
Skitsoilun jälkeisessä huojennuksessa,
meikätyttö
Kävin tänään näyttämässä soitinta ja onneks siinä ei ollu mitään vikaa!!! Ihan pieni lommo oli kellossa ja suukappaleessa kans. Sen se pystyi siellä liikkeessä suoristamaan ja sano, että ei siitä kellon lommosta oo mitään haittaa, lähinnä kosmeettista vaan. Sanoin, että musta tuntuu kun ensimmäinen venttiili ei liukuis niin hyvin kun ennen, vai onkohan se vaan mun mielikuvituksessa, kun oon niin huolissani. Työntekijä soitti jonkun aikaa ja totes vaan, että kyllä se on nyt sun omassa mielikuvituksessa :)
Iso kivi oikeen vierähti sydämeltä! :) Ihanaa, että ei tarvinnu mitään korjauttaa.
Skitsoilun jälkeisessä huojennuksessa,
meikätyttö
sunnuntai 5. helmikuuta 2012
Siitä kun ei osaa auttaa toista.
Tällä kertaa tulee vähän synkempää tekstiä.
Tutustuimme ystäväni kanssa hiekkalaatikolla, kun olimme kahdeksan vuotiaita. Ensin olimme kirjekavereita, sitten myöhemmin parhaita ystäviä. Voisin sanoa, että hän on ainoa tosi sydänystäväni, kaikki muut ovat vain kavereita. Hänen kanssaan olemme kokeneet niin paljon, että en voisi kuvitellakaan, että saisin koskaan kenestäkään niin hyvää parasta ystävää.
Ystäväni tuli vkonloppuna käymään. He ovat miehensä kanssa yrittäneet lasta ja molemmat raskaudet ovat päätyneet keskenmenoon. Tämä viimeisin kohtukuolemaan. Tiesin oikeastaan jo etukäteen mitä varten ystäväni halusi tulla kylään. Hän halusi varmastikin jutella tapahtuneesta. Valmistauduin siihen henkisesti jo etukäteen. Olemme toki olleet yhteydessä puhelimitse tässä välillä. Ja ystäväni ilmoitti minulle heti samana päivänä, kun hän lähti sairaalaan synnyttämään. Minäkin tirautin muutaman kyyneleen puhelun aikana, oli niin paha olla, kun tiesi miten surullinen ystäväni on ja miten kamala kokemus se varmasti on. Ei sellaista tilannetta, surua ja kauhua osaa itse edes ajatella.
En edes muista mitä niiden parin puhelun aikana sanoin ystävälleni, varmaan latelin jotain kuluneita latteuksia siitä miten aika parantaa haavat ym, josta ei siinä tilanteessa ole yhtään mitään apua. Jälkikäteen kun olemme olleet yhteydessä, tuntuu että en oikein osaa sanoa mitään. Toisella on niin suuri suru, ja jotenkin pelkää että sanoo jotain väärin. Ja voinko nyt soittaa ja puhua ihan tavallisista ja tylsistä päivittäisistä asioista, kokeeko ystäväni tämän loukkaavana? Vai haluaako hän jutella tapahtuneesta ja tuntemuksistaan, vai kokee hän sen uteluna ja kiusallisena? Puhelimessa on muutenkin niin vaikea avautua, helposti tulee vain sanottua, että mitä kuuluu ja mitäs siihen sitten sanoisi takaisin? Hyvää kuuluu, niinhän siihen pitää vastata.
Vkonloppuna ystäväni kertoi tunteistaan. Silittelin hänen olkapäätä ja kuuntelin ja vähän itkinkin. Enkä minä siihen osannut oikein sanoa mitään lohduttavaa. Tuntuu, että ei ne sanat vielä toista auta. Toivon vain, että siitä olisi edes jotain hyötyä että kuuntelen häntä. Olen sanonutkin hänelle, että pelkään että sanon jotain väärin enkä oikein tiedä miten minun pitäisi tehdä tai sanoa. Mutta olen tässä, jos haluat jutella, kyllä minä kuuntelen ja olen läsnä. Kun ei semmoista asiaa voi itse ymmärtää, eikä toisen surua. Itsestä vain tuntuu niin avuttomalta, kun ei osaa toista auttaa ja toisella on niin paha olla.
Rakkaudella,
meikätyttö
Tutustuimme ystäväni kanssa hiekkalaatikolla, kun olimme kahdeksan vuotiaita. Ensin olimme kirjekavereita, sitten myöhemmin parhaita ystäviä. Voisin sanoa, että hän on ainoa tosi sydänystäväni, kaikki muut ovat vain kavereita. Hänen kanssaan olemme kokeneet niin paljon, että en voisi kuvitellakaan, että saisin koskaan kenestäkään niin hyvää parasta ystävää.
Ystäväni tuli vkonloppuna käymään. He ovat miehensä kanssa yrittäneet lasta ja molemmat raskaudet ovat päätyneet keskenmenoon. Tämä viimeisin kohtukuolemaan. Tiesin oikeastaan jo etukäteen mitä varten ystäväni halusi tulla kylään. Hän halusi varmastikin jutella tapahtuneesta. Valmistauduin siihen henkisesti jo etukäteen. Olemme toki olleet yhteydessä puhelimitse tässä välillä. Ja ystäväni ilmoitti minulle heti samana päivänä, kun hän lähti sairaalaan synnyttämään. Minäkin tirautin muutaman kyyneleen puhelun aikana, oli niin paha olla, kun tiesi miten surullinen ystäväni on ja miten kamala kokemus se varmasti on. Ei sellaista tilannetta, surua ja kauhua osaa itse edes ajatella.
En edes muista mitä niiden parin puhelun aikana sanoin ystävälleni, varmaan latelin jotain kuluneita latteuksia siitä miten aika parantaa haavat ym, josta ei siinä tilanteessa ole yhtään mitään apua. Jälkikäteen kun olemme olleet yhteydessä, tuntuu että en oikein osaa sanoa mitään. Toisella on niin suuri suru, ja jotenkin pelkää että sanoo jotain väärin. Ja voinko nyt soittaa ja puhua ihan tavallisista ja tylsistä päivittäisistä asioista, kokeeko ystäväni tämän loukkaavana? Vai haluaako hän jutella tapahtuneesta ja tuntemuksistaan, vai kokee hän sen uteluna ja kiusallisena? Puhelimessa on muutenkin niin vaikea avautua, helposti tulee vain sanottua, että mitä kuuluu ja mitäs siihen sitten sanoisi takaisin? Hyvää kuuluu, niinhän siihen pitää vastata.
Vkonloppuna ystäväni kertoi tunteistaan. Silittelin hänen olkapäätä ja kuuntelin ja vähän itkinkin. Enkä minä siihen osannut oikein sanoa mitään lohduttavaa. Tuntuu, että ei ne sanat vielä toista auta. Toivon vain, että siitä olisi edes jotain hyötyä että kuuntelen häntä. Olen sanonutkin hänelle, että pelkään että sanon jotain väärin enkä oikein tiedä miten minun pitäisi tehdä tai sanoa. Mutta olen tässä, jos haluat jutella, kyllä minä kuuntelen ja olen läsnä. Kun ei semmoista asiaa voi itse ymmärtää, eikä toisen surua. Itsestä vain tuntuu niin avuttomalta, kun ei osaa toista auttaa ja toisella on niin paha olla.
Rakkaudella,
meikätyttö
lauantai 21. tammikuuta 2012
Kaikenlaista..
Tein pienen postauksen tässä joku aika sitten, kuten muutamat nopeat varmaan ehti lukemaankin.. :) mutta mutta, se oli pakko poistaa, kun se oli niin höpö!!! Olin tyttöjen kanssa viihteellä ja siinä tuli kaikenlaista pohdittua ja aamuyöstä sitten hieman humaltuneessa tilassa tulin tänne pohdintojeni kanssa :D Aamulla oli vain hatara muistikuva, että tuli netissä pyörähdettyä ja kun luin sen blogitekstin, niin pakkohan se oli poistaa!
Mutta siis, mitäs kaikkea tässä on tapahtunu. Joulu meni oikein mukavasti kahdestaan iso-siukun kanssa. Se oli laittanu mulle ruuat valmiiksi, kun tulin töistä. Illalla sitten sulateltiin jouluherkkuja ja availtiin lahjoja <3 Aivan ihanaa! :) Uusi vuosi meni töitä tehden, eipä siitä mitään muuta mainittavaa. Uuden vuoden jälkeen mulla oli vähän "lomaa" ja käväsin pohjosessa mummia moikkaamassa. Sain sieltä sit tietty jonku kamalan flunssan ja sitä oon tässä yrittäny parannella siitä asti.. :/ Pari soittotunnitki oon joutunu perumaan sen takia.
Tällä vkolla on ollu parit bänditreenit ja ne on sujunu ihan hyvin, joten ehkäpä tässä rupee olee flunssa jo selätetty! :) Meillä on pari uutta biisiä ja mä ainakin tykkään niistä tosi paljon. Ens vkolla pitäis kait alkaa äänittää noita mun osuuksia, mut saa ny nähä mitä siitäki tulee.. :D Kokeiltiin mein kitaristin kanssa tässä yks kerta ja mä olin ihan paniikissa! En tiiä miks sitä tilannetta sit niin paljon jännitti. Mut mul meni varmaan 20min siihen, että sain ylipäätään koottua itteni kasaan! :D Hengitys oli katkonaista, päässä humisi, kädet tärisi, kauheen tuskan hiki... ihan kamala ahdistus! Kamalaa, kamalaa...
Mut mähän en muutenkaan oo koskaan tykänny esiintymisestä, et kai jotain pientä esiintymispelkoaki on. Kyl se bänditreeneihin meno joskus tuntuu ihan ylivoimaiselta, mut aina oon uskaltanu kuitenki sinne mennä :D Ei se sit ryhmässä tunnu niin pahalta, kun on muitakin jotka soittaa kans väärin. Mut kun yksin soittaa ja joku kuuntelee vierestä niin se on ihan kamalaa. Tulee samanlainen olo kun joskus nuorempana soittotunneilla. Että toinen on siinä arvostelemassa ja kuuntelee niitä virheitä vaan koko ajan. Niin, että mulle on se tunne jääny etten uskalla/kehtaa soittaa, jos tiedän että joku kuuntelee mua. Sillon iskee se paniikki. Vaikka osaiskin soittaa, niin sitten siinä tilanteessa jännittää niin paljon että mikään ei onnistu. Soitonopettaja on yrittäny ehdottaa mulle orkesterisoittoa, mut emmä jaksa sellasta ainakaan vielä. Mä en halua sitoutua mihinkään, enkä edes töiden takia pysty. Ja nyt on niin paljon kaikkea muutakin, etten halua ottaa stressiä mistään orkesterista! Orkesterisoitto tietty omalla tavallaan auttais siihen jännitykseen, mut nyt ei yksinkertasesti viel pysty.
Semmosia ilouutisia sain eilen, että sain vakipaikan! :) On mul nyttenki melkeen kaikki vakipaikan edut, mut kyl se vakipaikka antaa semmosta turvallisuuden tunnetta. Joten nyt sit taas uus työympäristö ja työkaverit, joten kaikkea uutta tiedossa! :) Mut eiköhän toi sopeutuminen tapahdu suht kivuttomasti, kun nyttenkin on monta työpistettä ja joutunu tutustuu niin paljon uusiin ihmisiin.
Taas tätä jaarittelua, mut kiva kun jaksatte lukea :)
Teijän,
meikätyttö
keskiviikko 28. joulukuuta 2011
Matkailu avartaa
Kuten monet jo tietää, pidin joulukuun alussa pienen loman Barcelonassa! Reissu oli aivan ihana, lähettiin äitin kanssa kahestaan. Oli pari päivää vapaata ja ajattelin, että kivempi mennä jonnekin kun muuten tulis kuitenki vaan maattua kotona sängyssä. Pitkien pohdintojen jälkeen valittiin kohteeksi Barcelona, se vaikutti monipuoliselta ja mielenkiintoselta paikalta!
Heti lentokentällä sain hyvät naurut, kun äiti oli mua vastassa. Iso väkijoukko seisoi nimilaput kourissa. Ja mitä äitin lapussa luki? Ei suinkaan mun hienoa, kaunista nimeä vaan siinä luki: ÄIDIN MUSSUKKA! :D Tiesin heti, että meijän reissusta tulee aivan mahtava! :) Meidän hostelli oli ihan pelipaikalla "vanhan kaupungin", Barri Goticin, sydämessä. Heitettiin matkalaukut huoneen ovesta sisään ja lähettiin ettimään lähintä pubia ;P Löydettiin kiva ja viihtyisä pieni irkkupubi, Molly's fair city. Siellä sitten vietettiinki koko loppuloma! Tehtiin illalla oikea päätös ja mentiin aikasin nukkumaan. Suunitelmissa oli kuitenkin harrastaa myös kulttuuria eikä siihen jaksa keskittyä väsyneenä ja kiukkusena ( lue: krapulaisena ;) Hostelli oli hintaan nähden hyvä. Huone oli siisti, samoin vessa ja suihku. Ainoo huono puoli oli se, että se oli ainakin ekana yönä ihan jääkylmä! piti ottaa toinen viltti ja jopa päiväpeitto päälle, että tarkeni nukkua!
Koska kulttuuriakin pitää harrastaa edes kerran, niin mentiin suklaamuseoon! Pääsyliput oli tietenki suklaapatukoita, nam! Museo oli loppujen lopuks aika pieni, ja ehkä odotin siltä vähän enemmän, mutta kyllä kaiken kaikkiaan oli rahan arvoinen! Kaakaon ja suklaan historiasta kerrottiin monipuolisesti ja niitä suklaaveistoksia oli kyllä paljon. Olisin vielä lisäks halunnu nähdä ihan henk.koht että miten sitä suklaata tehdään, mutta aina ei voi saada kaikkea. Harmi kun siellä museossa ei ollu mitään ravintolaa missä olis ollu jotain eksoottisia suklaaruokia. Koska tyydyttiin sitten johonkin läheiseen ravintolaan ja kokemus oli aika... no suoraan sanottuna huono. En tiedä missä vika oli, oliko siesta tai jotain.. mutta palvelu oli todella huonoa ja hidasta. Äiti meinas jättää tippiä, mutta onneks otettiin se sitten viime hetkellä lautaselta pois. Ruoka oli kylmää eikä oikeen maistunutkaan miltään. No okei, oli se kastike ihan hyvää.
Koska haluttiin säästää jalkoja ja hermoja, niin otettiin parin päivän turistibussi. Se oli kyllä hintansa väärti, ehdottomasti! Sillä pääsi kätevästi kaikkiin isoihin nähtävyyksiin ja bussipysäkit oli lähellä. Busseja lähti 5-10 minuutin välein, joten koskaan ei tarvinnu odottaa bussia kauan. Käytiin pyörähtämässä Sagrada Familiassa, sisälle asti ei menty, koska pääsymaksu oli kertakaikkisen törkeä! 12,5e!!! Itse en mitenkään kauheen uskonnollinen ihminen oo, mutta kyseessä on kuitenkin kirkko ja kyllä ihmisten pitäis kirkkoon päästä ihan ilmatteeks sisään rukoilemaan ym. Onhan se ymmärrettävää, että ne rahat käytetään kirkon rakentamiseen, mutta rajansa kaikella! Illalla harrastettiin lisää kulttuuria ja käytiin klassisen espanjalaisen musiikin konsertissa ( tarjolla oli shampanjaa..) Paljon parempi vaihtoehto kuin Real Madrid-Barcelona jalkapallopeli, jota muu kansa vahtas pubeissa! Mainittakoon, että Barcelona voitti ;)
Käytiin myös Park Güellissa, aivan ihana! Sinne ei sentään maksanu mitään sisälle.. :D Tultiin portaita alas ja siellä oli jotain rihkaman myyjiä. Yks niistä oli selvästi kytiksellä ja kun se näki vilauksen poliiseista, niin se vaan vislas ja pojat keräs tavarat kasaan aika kiireen vilkkaa! :D ei menny varmaan minuuttiakaan, kun niitä myyjiä ei enää näkyny missään! Tehokasta toimintaa! Mentiin myös semmoseen hiihtohissin näköseen vaijerihommeliin, josta oli upeet näkymät Barcelonan yli! Se oli ehkä reissun paras nähtävyys! Ylhäällä oli joku linnoitus ja sieltä katteltiin maisemia ja levähdettiin :) Pyörähdettiin myös satamassa, mutta ei pyöritty kauan kun lokki paskansi äitin paidalle :D ei tainnu hodari kovin maistua sen jälkeen :D
Viimesenä iltana mentiin meijän suosikki irkkupubiin ja pyhistä aikeista huolimatta juotiin ihan kamalat kännit! "ja sit otetaan ihan vaan parit, mun tarttee oikeesti herätä aikasin aamulla!" " josh shä et juo tätä valkovenäläishtä niin kyllä mä shen juon!" :D Yks kiva baarimikko pyysi työvuoronsa jälkeen meitä vielä jatkoille toiseen baariin ja mehän mentiin. Ikinä en oo niin karmeessa humalassa ollu, mut onneks ei ollu ihan kauheen pahaa krapulaa. Toivottavast äiti ei kauheesti muista siitä illasta. Ne jutut mitä mä muistelen on kyllä ihan julkasukelvottomia! :D Mutta oli kyllä kivaa! :)
Asteikolla 1-5 Barcelona saa 2,5. Kiva paikka, mutta tosi kallis. Ruoka ei ollu kovin hyvää, aika tavallista ja sekin kallista. Ei sinne shoppailumielessä kannata lähteä, Suomestakin saa halvemmalla! Ainoo mikä oli halpaa, oli viini ja sitä me äitin kanssa paljon maisteltiin ;) Ja hyvää oli! Reissun paras viini oli jotain paikallista ja pullo maksoi vaan 2,5e! Nähtävyydet oli tietty kivoja, mutta nyt kun neki on nähty, niin ei tartte toista kertaa käydä kattomassa. Reissu tunnelmaltaan ja seuraltaan saa arvosanaksi 5! :) Mukava pikku reissu, joka katkas tylsän arjen kivasti, joten kiitos äiti-rakas! :)
Lomalta jäi parhaiten mieleen Barcelonan 225-vuotis joulujuhlamainos. Siinä toivotettiin hyvää joulua ja siinä oli kuusi ja lahjoja ja tonttu. Ja tarkempi tarkastelu osoitti, että se tonttu on kyykyllään maassa, housut kintuissa ja sen alla on kasa höyryävää paskaa! :D että hyvää joulua vaan kaikille! Kuulemma se on joku katalonialainen perinteinen joulufiguuri, joka symboloi kaiken samanarvoisuutta. Toinen omituisuus oli joulutorilla oleva jäätävän kokoinen puuhalko. Tälle puuhalolle syötetään ruokaa ja iltaisin peitetään nukkumaan. Jouluna sitä hakataan kepillä ja käsketään kakkaamaan karkkeja ja lahjoja, siihen on jopa oma laulu. Omituista, mutta niin on mämmikin.
Hieman myöhästynein lomaterveisin,
meikätyttö
Heti lentokentällä sain hyvät naurut, kun äiti oli mua vastassa. Iso väkijoukko seisoi nimilaput kourissa. Ja mitä äitin lapussa luki? Ei suinkaan mun hienoa, kaunista nimeä vaan siinä luki: ÄIDIN MUSSUKKA! :D Tiesin heti, että meijän reissusta tulee aivan mahtava! :) Meidän hostelli oli ihan pelipaikalla "vanhan kaupungin", Barri Goticin, sydämessä. Heitettiin matkalaukut huoneen ovesta sisään ja lähettiin ettimään lähintä pubia ;P Löydettiin kiva ja viihtyisä pieni irkkupubi, Molly's fair city. Siellä sitten vietettiinki koko loppuloma! Tehtiin illalla oikea päätös ja mentiin aikasin nukkumaan. Suunitelmissa oli kuitenkin harrastaa myös kulttuuria eikä siihen jaksa keskittyä väsyneenä ja kiukkusena ( lue: krapulaisena ;) Hostelli oli hintaan nähden hyvä. Huone oli siisti, samoin vessa ja suihku. Ainoo huono puoli oli se, että se oli ainakin ekana yönä ihan jääkylmä! piti ottaa toinen viltti ja jopa päiväpeitto päälle, että tarkeni nukkua!
Koska kulttuuriakin pitää harrastaa edes kerran, niin mentiin suklaamuseoon! Pääsyliput oli tietenki suklaapatukoita, nam! Museo oli loppujen lopuks aika pieni, ja ehkä odotin siltä vähän enemmän, mutta kyllä kaiken kaikkiaan oli rahan arvoinen! Kaakaon ja suklaan historiasta kerrottiin monipuolisesti ja niitä suklaaveistoksia oli kyllä paljon. Olisin vielä lisäks halunnu nähdä ihan henk.koht että miten sitä suklaata tehdään, mutta aina ei voi saada kaikkea. Harmi kun siellä museossa ei ollu mitään ravintolaa missä olis ollu jotain eksoottisia suklaaruokia. Koska tyydyttiin sitten johonkin läheiseen ravintolaan ja kokemus oli aika... no suoraan sanottuna huono. En tiedä missä vika oli, oliko siesta tai jotain.. mutta palvelu oli todella huonoa ja hidasta. Äiti meinas jättää tippiä, mutta onneks otettiin se sitten viime hetkellä lautaselta pois. Ruoka oli kylmää eikä oikeen maistunutkaan miltään. No okei, oli se kastike ihan hyvää.
Koska haluttiin säästää jalkoja ja hermoja, niin otettiin parin päivän turistibussi. Se oli kyllä hintansa väärti, ehdottomasti! Sillä pääsi kätevästi kaikkiin isoihin nähtävyyksiin ja bussipysäkit oli lähellä. Busseja lähti 5-10 minuutin välein, joten koskaan ei tarvinnu odottaa bussia kauan. Käytiin pyörähtämässä Sagrada Familiassa, sisälle asti ei menty, koska pääsymaksu oli kertakaikkisen törkeä! 12,5e!!! Itse en mitenkään kauheen uskonnollinen ihminen oo, mutta kyseessä on kuitenkin kirkko ja kyllä ihmisten pitäis kirkkoon päästä ihan ilmatteeks sisään rukoilemaan ym. Onhan se ymmärrettävää, että ne rahat käytetään kirkon rakentamiseen, mutta rajansa kaikella! Illalla harrastettiin lisää kulttuuria ja käytiin klassisen espanjalaisen musiikin konsertissa ( tarjolla oli shampanjaa..) Paljon parempi vaihtoehto kuin Real Madrid-Barcelona jalkapallopeli, jota muu kansa vahtas pubeissa! Mainittakoon, että Barcelona voitti ;)
Käytiin myös Park Güellissa, aivan ihana! Sinne ei sentään maksanu mitään sisälle.. :D Tultiin portaita alas ja siellä oli jotain rihkaman myyjiä. Yks niistä oli selvästi kytiksellä ja kun se näki vilauksen poliiseista, niin se vaan vislas ja pojat keräs tavarat kasaan aika kiireen vilkkaa! :D ei menny varmaan minuuttiakaan, kun niitä myyjiä ei enää näkyny missään! Tehokasta toimintaa! Mentiin myös semmoseen hiihtohissin näköseen vaijerihommeliin, josta oli upeet näkymät Barcelonan yli! Se oli ehkä reissun paras nähtävyys! Ylhäällä oli joku linnoitus ja sieltä katteltiin maisemia ja levähdettiin :) Pyörähdettiin myös satamassa, mutta ei pyöritty kauan kun lokki paskansi äitin paidalle :D ei tainnu hodari kovin maistua sen jälkeen :D
Viimesenä iltana mentiin meijän suosikki irkkupubiin ja pyhistä aikeista huolimatta juotiin ihan kamalat kännit! "ja sit otetaan ihan vaan parit, mun tarttee oikeesti herätä aikasin aamulla!" " josh shä et juo tätä valkovenäläishtä niin kyllä mä shen juon!" :D Yks kiva baarimikko pyysi työvuoronsa jälkeen meitä vielä jatkoille toiseen baariin ja mehän mentiin. Ikinä en oo niin karmeessa humalassa ollu, mut onneks ei ollu ihan kauheen pahaa krapulaa. Toivottavast äiti ei kauheesti muista siitä illasta. Ne jutut mitä mä muistelen on kyllä ihan julkasukelvottomia! :D Mutta oli kyllä kivaa! :)
Asteikolla 1-5 Barcelona saa 2,5. Kiva paikka, mutta tosi kallis. Ruoka ei ollu kovin hyvää, aika tavallista ja sekin kallista. Ei sinne shoppailumielessä kannata lähteä, Suomestakin saa halvemmalla! Ainoo mikä oli halpaa, oli viini ja sitä me äitin kanssa paljon maisteltiin ;) Ja hyvää oli! Reissun paras viini oli jotain paikallista ja pullo maksoi vaan 2,5e! Nähtävyydet oli tietty kivoja, mutta nyt kun neki on nähty, niin ei tartte toista kertaa käydä kattomassa. Reissu tunnelmaltaan ja seuraltaan saa arvosanaksi 5! :) Mukava pikku reissu, joka katkas tylsän arjen kivasti, joten kiitos äiti-rakas! :)
Lomalta jäi parhaiten mieleen Barcelonan 225-vuotis joulujuhlamainos. Siinä toivotettiin hyvää joulua ja siinä oli kuusi ja lahjoja ja tonttu. Ja tarkempi tarkastelu osoitti, että se tonttu on kyykyllään maassa, housut kintuissa ja sen alla on kasa höyryävää paskaa! :D että hyvää joulua vaan kaikille! Kuulemma se on joku katalonialainen perinteinen joulufiguuri, joka symboloi kaiken samanarvoisuutta. Toinen omituisuus oli joulutorilla oleva jäätävän kokoinen puuhalko. Tälle puuhalolle syötetään ruokaa ja iltaisin peitetään nukkumaan. Jouluna sitä hakataan kepillä ja käsketään kakkaamaan karkkeja ja lahjoja, siihen on jopa oma laulu. Omituista, mutta niin on mämmikin.
Hieman myöhästynein lomaterveisin,
meikätyttö
torstai 10. marraskuuta 2011
Koska pihan lätäköt on riitteessä!?
Tulis jo pian talvi ja joulu ja sais antaa kaikkia kivoja lahjoja!!! Ihanaa!!! :) En malta oottaa! Oon kieli pitkällä odottanu sitä aamua kun pihan lätäkkö on riitteessä, ne rapsahtaa niin kivasti kun astuu päälle. Ja siitä tietää, että pian tulee joulu! Oon jo himoiten kattonu glögipulloja kaupan hyllyllä ja miettiny, koska kehtais ostaa. Lämmintä glögiä, kynttilöiden tuiketta, piparia... ihanaa! :) Tänä vuonna vietän joulua ihan vaan kotona. Työt meni nyt niin, että vapaata ei heru, joten mihinkään ei pääse reissaamaan :( Suuniteltiin iso-siukun kanssa että se kokkaa mulle kystä kyllä ja mä saan töiden jälkeen istua valmiiseen joulupöytään. Ihan hyvä suunnitelma! :)
Syksyn on lipunu ohi melkeen huomaamatta, vuos jo siitä kun lähdin pohjoseen. Niin se aika vaan rientää. Mitään en oo edelleenkään saanu aikaseks, minkään suhteen :) Bändin kanssa kyllä menee hyvin, kovasti treenataan uusia biisejä. Onhan se aikalailla semmosta tunnustelua vielä, tai siltä se musta tuntuu. Pitäis joskus nähä muutenki ku vaan bändiasioissa, tutustuis ihan eri tavalla toisiin. Ollaan tässä yritetty jotain yhteistä iltaa järjestää, mut kaikilla on niin paljon muuta :D Pojat oli aika kieroja ja anto mulle synttärilahjaks jallu-pullon, tässä oli selvästi nyt joku taka-ajatus, koska mä en juo jallua! Tuhota se kumminki täytyy jossain vaiheessa ja oon aika varma pojat lupautuu vapaaehtosiks! ;)
Nyt löysin itelleni vihdoin ja viimein soitonopettajan ja ootan innolla soittotunteja! :) Vähän uusia haasteita ja saa taas jonku tolkun tohon soittamiseen. Ei sitä yksinään oikeen osaa harjotella ja kun ei osaa, niin kehittyminen on aika vaikeeta. Hyvä, että on joku toinen vähän potkimassa persuksiin :) Tavotteet on tällä hetkellä aika alhaalla. Haluan muistutella vanhoja oppeja mieleen ja ihan pikkuhiljaa alkaa kehittää itteäni paremmaks. Ihan harrastuksena haluan tätä tehdä, olis se niin sääli ollu viiden vuoden oppi heittää hukkaan. Mutta viimesenä vuotena soittaminen alko maistua puulta, tuntu kauheen painostavalta käydä soittotunneilla. Tuntu että koskaan ei saavuttanu niitä tavotteita mitä soitonopettaja oli asettanu ja joka kerta tuli kauheen epäonnistunu tunne. Kaikkein pahimpia oli ne kerrat, kun opettaja ei kommentoinu soittoa mitenkään, pudisti vaan päätä. Ei ihmekään, että motivaatio oli nollassa ja lopulta lopetin koko homman. Ja se tuntu aivan ihanan vapauttavalta, kun tiesi ettei enää kesän jälkeen tartte tulla takas! Nyt on homma ihan eri, saa ihan omaan tahtiin mennä! :)
Jotenki on viime aikoina ollut puhti ihan poissa, mietin että onko se sitä kuuluisaa kaamoksen aiheuttamaa syysmasennusta vai mitä on... Yritän silti nähdä asioissa valoisat puolet ja häätää tylsän mielen keksimällä jotain hauskaa tekemistä. Oon pari uutta kaveria saanu ja ehkäpä saan uusia harrastuksiaki niiden mukana! :) Ja te tietenki mietitte siellä, että mites sen ihastuksen suhteen on käyny? No mitään en oo uskaltanu asian eteen tehdä, mä kun olen tämmönen pelkuri :) Ajattelin antaa asian olla, mä olen niin huono tekemään alotetta ja kun ei siltä toiselta oikeen saa mitään semmosta signaalia tai rohkasua. Joten en uskalla pilata sitä mitä nyt on. Näillä mennään toistaseks :)
Kuullaan ja nähdään, yritetään jaksaa tätä venyvää syksyä ja odotetaan kieli pitkällä niitä ihania talvi-iltoja, kun saa hörppiä kuumaa glögiä ihan luvan kanssa! :) Ja joku saa sitten luvan lähteä mun kanssa pulkkailemaan! :)
meikätyttö
Syksyn on lipunu ohi melkeen huomaamatta, vuos jo siitä kun lähdin pohjoseen. Niin se aika vaan rientää. Mitään en oo edelleenkään saanu aikaseks, minkään suhteen :) Bändin kanssa kyllä menee hyvin, kovasti treenataan uusia biisejä. Onhan se aikalailla semmosta tunnustelua vielä, tai siltä se musta tuntuu. Pitäis joskus nähä muutenki ku vaan bändiasioissa, tutustuis ihan eri tavalla toisiin. Ollaan tässä yritetty jotain yhteistä iltaa järjestää, mut kaikilla on niin paljon muuta :D Pojat oli aika kieroja ja anto mulle synttärilahjaks jallu-pullon, tässä oli selvästi nyt joku taka-ajatus, koska mä en juo jallua! Tuhota se kumminki täytyy jossain vaiheessa ja oon aika varma pojat lupautuu vapaaehtosiks! ;)
Nyt löysin itelleni vihdoin ja viimein soitonopettajan ja ootan innolla soittotunteja! :) Vähän uusia haasteita ja saa taas jonku tolkun tohon soittamiseen. Ei sitä yksinään oikeen osaa harjotella ja kun ei osaa, niin kehittyminen on aika vaikeeta. Hyvä, että on joku toinen vähän potkimassa persuksiin :) Tavotteet on tällä hetkellä aika alhaalla. Haluan muistutella vanhoja oppeja mieleen ja ihan pikkuhiljaa alkaa kehittää itteäni paremmaks. Ihan harrastuksena haluan tätä tehdä, olis se niin sääli ollu viiden vuoden oppi heittää hukkaan. Mutta viimesenä vuotena soittaminen alko maistua puulta, tuntu kauheen painostavalta käydä soittotunneilla. Tuntu että koskaan ei saavuttanu niitä tavotteita mitä soitonopettaja oli asettanu ja joka kerta tuli kauheen epäonnistunu tunne. Kaikkein pahimpia oli ne kerrat, kun opettaja ei kommentoinu soittoa mitenkään, pudisti vaan päätä. Ei ihmekään, että motivaatio oli nollassa ja lopulta lopetin koko homman. Ja se tuntu aivan ihanan vapauttavalta, kun tiesi ettei enää kesän jälkeen tartte tulla takas! Nyt on homma ihan eri, saa ihan omaan tahtiin mennä! :)
Jotenki on viime aikoina ollut puhti ihan poissa, mietin että onko se sitä kuuluisaa kaamoksen aiheuttamaa syysmasennusta vai mitä on... Yritän silti nähdä asioissa valoisat puolet ja häätää tylsän mielen keksimällä jotain hauskaa tekemistä. Oon pari uutta kaveria saanu ja ehkäpä saan uusia harrastuksiaki niiden mukana! :) Ja te tietenki mietitte siellä, että mites sen ihastuksen suhteen on käyny? No mitään en oo uskaltanu asian eteen tehdä, mä kun olen tämmönen pelkuri :) Ajattelin antaa asian olla, mä olen niin huono tekemään alotetta ja kun ei siltä toiselta oikeen saa mitään semmosta signaalia tai rohkasua. Joten en uskalla pilata sitä mitä nyt on. Näillä mennään toistaseks :)
Kuullaan ja nähdään, yritetään jaksaa tätä venyvää syksyä ja odotetaan kieli pitkällä niitä ihania talvi-iltoja, kun saa hörppiä kuumaa glögiä ihan luvan kanssa! :) Ja joku saa sitten luvan lähteä mun kanssa pulkkailemaan! :)
meikätyttö
torstai 13. lokakuuta 2011
Nyt saa synkistelyt riittää!
Eihän sitä jaksa aina olla naama rutussa ja pahalla mielellä! Mitä lie loman jälkeistä masennusta olikaan, mutta nyt se saa luvan olla ohi! Työstressi pikkasen vaivaa, mutta eiköhän sekin tästä rupee pian helpottamaan. Vähän stressaa se kun joutuu niin monessa eri työpisteessä kiertämään. Aina uudet ihmiset ja työtavat. On siinä kuulkaa opettelemista. Ja sit tuntee ittensä aina ihan tyhmäks, kun tuntuu ettei mitään osaa ja joutuu miljoona kertaa kysymään yksinkertaisiakin asioita. Mutta kyllä se tästä pian rupee helpottaa, kun oppii talon tavoille :)
Oikeen ihana syksy on ollu, olen nauttinu täysin siemauksin raikkaasta ilmasta ja kauniista väreistä! Vesisadekaan ei haittaa, kun pukeutuu hyvin. Tekis mieli vaan läiskytellä vesilätäköissä ja kieriä lehtikasoissa! Sateen jälkeen ilmakin tuoksuu niin hyvältä, raikkaalta. Syksyllä tosin tuoksu on ehkä jo vähän sellainen, miten sitä nyt kuvailis.. sellainen surullinen (voiko tuoksusta sanoa niin? no anyway) Maa tuoksuu vähän pistävältä, kuolleelta. Maa vetää ravinteet talteen uutta kevättä varten ja valmistautuu kylmään ja pitkään talveen. Tässä rupeen kyllä odottelemaan jo talveakin, on ihana pukea kunnolla päälle, pipot ja lapaset ja kaikki! Ja saa hyvällä omalla tunnolla kääriytyä vilttiin ja juoda kuumaa kaakaota, ulkona kun on niin kylmä keli että pitää lämmitellä. Kun olis vielä joku kiva tyyppi, jonka kanssa lämmitellä! :)
Oon nyt suunnitellu jo työvuoroja, yli vuodeks eteenpäin! :D Ehkä hieman liioittelua, mutta mä niin tykkään suunnitella kaikenlaista. Ja musta on kiva tietää, mitä seuraavat viikot tuo tullessaan. Ja kun on suunnitelmat selvät, niin osaa varautua sitten äkkinäisiinkin tilanteisiin. En tiedä missä vaiheessa musta on tämmönen kontrollifriikki tullut, ehkä äiti osaa valaista asiaa? ;) Ehkä se on vähän sitäkin, että kun maailma ja elämä muutenkin on niin kaaottista, niin tuntuu että ees joku osa elämästä on hallinnassa. Mä tiedän, että oon joskus (... no hitto vieköön, myönnetään! useimmiten ) ihan höpö ja mahdoton kaikkien näitten juttujeni ja neuroosieni kanssa, mutta onneks te mun rakkaat ja ihanat jaksatte mun kanssa! :)
Jos joskus tulis alanvaihto eteen niin, musta tulis varmaan joku partyplanner tai vastaava. Mikä on kummallista sinänsä, koska mä en erityisemmin tykkää askartelusta. Eikä mulla oo minkäänlaista taiteellista silmää semmoselle näpertelylle. Mut toisaalta, kun suunnittelin niitä omia valmistujaisia, niin olin kyllä ihan innoissani hommasta! Koristeet, servetit, menu, musiikki, aterimet ja astiat, aikataulut, värit teemoittain ym. Puhumattakaan siitä kaikesta näpertelystä, jota joutui koristeiden takia tekemään. Erään kaverini kommetti olikin: "Suunnitteletko sä nyt häitä vai valmistujaisia varten!?" :D Ehkä tämä osittain selittyy sillä, että oon horoskoopiltani neitsyt..? ;) Tykkään hei suunnitella ja kontrolloida!
Tässä tätä juttua taas teille, mun rakkaat ja ihanat :)
Nautitaan syksystä ja sen kauniista väreistä, säilötään kuluneen vuoden antimet talteen ja odotellaan niitä talven kylmiä iltoja kun saa käpertyä jonkun läheisen kanssa lämpimään vilttiin ja juoda kaakaota! Nautitaan näistä pienistä, ihanista hetkistä <3
meikätyttö
Oikeen ihana syksy on ollu, olen nauttinu täysin siemauksin raikkaasta ilmasta ja kauniista väreistä! Vesisadekaan ei haittaa, kun pukeutuu hyvin. Tekis mieli vaan läiskytellä vesilätäköissä ja kieriä lehtikasoissa! Sateen jälkeen ilmakin tuoksuu niin hyvältä, raikkaalta. Syksyllä tosin tuoksu on ehkä jo vähän sellainen, miten sitä nyt kuvailis.. sellainen surullinen (voiko tuoksusta sanoa niin? no anyway) Maa tuoksuu vähän pistävältä, kuolleelta. Maa vetää ravinteet talteen uutta kevättä varten ja valmistautuu kylmään ja pitkään talveen. Tässä rupeen kyllä odottelemaan jo talveakin, on ihana pukea kunnolla päälle, pipot ja lapaset ja kaikki! Ja saa hyvällä omalla tunnolla kääriytyä vilttiin ja juoda kuumaa kaakaota, ulkona kun on niin kylmä keli että pitää lämmitellä. Kun olis vielä joku kiva tyyppi, jonka kanssa lämmitellä! :)
Oon nyt suunnitellu jo työvuoroja, yli vuodeks eteenpäin! :D Ehkä hieman liioittelua, mutta mä niin tykkään suunnitella kaikenlaista. Ja musta on kiva tietää, mitä seuraavat viikot tuo tullessaan. Ja kun on suunnitelmat selvät, niin osaa varautua sitten äkkinäisiinkin tilanteisiin. En tiedä missä vaiheessa musta on tämmönen kontrollifriikki tullut, ehkä äiti osaa valaista asiaa? ;) Ehkä se on vähän sitäkin, että kun maailma ja elämä muutenkin on niin kaaottista, niin tuntuu että ees joku osa elämästä on hallinnassa. Mä tiedän, että oon joskus (... no hitto vieköön, myönnetään! useimmiten ) ihan höpö ja mahdoton kaikkien näitten juttujeni ja neuroosieni kanssa, mutta onneks te mun rakkaat ja ihanat jaksatte mun kanssa! :)
Jos joskus tulis alanvaihto eteen niin, musta tulis varmaan joku partyplanner tai vastaava. Mikä on kummallista sinänsä, koska mä en erityisemmin tykkää askartelusta. Eikä mulla oo minkäänlaista taiteellista silmää semmoselle näpertelylle. Mut toisaalta, kun suunnittelin niitä omia valmistujaisia, niin olin kyllä ihan innoissani hommasta! Koristeet, servetit, menu, musiikki, aterimet ja astiat, aikataulut, värit teemoittain ym. Puhumattakaan siitä kaikesta näpertelystä, jota joutui koristeiden takia tekemään. Erään kaverini kommetti olikin: "Suunnitteletko sä nyt häitä vai valmistujaisia varten!?" :D Ehkä tämä osittain selittyy sillä, että oon horoskoopiltani neitsyt..? ;) Tykkään hei suunnitella ja kontrolloida!
Tässä tätä juttua taas teille, mun rakkaat ja ihanat :)
Nautitaan syksystä ja sen kauniista väreistä, säilötään kuluneen vuoden antimet talteen ja odotellaan niitä talven kylmiä iltoja kun saa käpertyä jonkun läheisen kanssa lämpimään vilttiin ja juoda kaakaota! Nautitaan näistä pienistä, ihanista hetkistä <3
meikätyttö
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)