Tänään alkaa kesäloma ja tulee kolmen viikon nettitauko. Tänne olen nyt harvemmin kirjoitellut, kun eipä sitä asiaa ole ollut. Kaikki on hyvin, eikä mitään isompaa draamaa ole tapahtunut sitten viime kerran ;) Viime tekstiin vielä palatakseni voisin mainita, että jätän tämän kyseisen ihmisen omaan arvoonsa ja jos tyyppi joku päivä ihmetelee, että miksi minusta ei kuulu mitään, niin siinäpähän miettii.
Hyvää kesää kaikille, oli lomaa tai ei, nautitaan ja pidetään hauskaa! :)
meikätyttö
lauantai 29. kesäkuuta 2013
sunnuntai 19. toukokuuta 2013
Ystävyydestä
Olin jokin aika sitten syömässä kavereideni kanssa ja jäin miettimään paljon meidän porukkaa sekä muitakin ystävyyssuhteitani. Voisin sanoa, että oikeastaan yläasteelta asti meitä on ollut aika tiivis kaveriporukka. Välillä porukka on ollut isompikin, mutta elämä on heitellyt ihmisiä ympäri maailmaa.
Tämän porukan kanssa on tullut koettua kaikenlaista, murros- ja teini-iän vaikeimmat kasvuvaiheet ja nyttemmin varhaisaikuisuuden räpiköinnit. On nähnyt ihmiset pahimmillaan ja parhaimmillaan :) Toiset ihmiset ovat tiettynä aikana olleet tärkeämpiä ja läheisempiä kuin toiset. Toisten kanssa on ollut joskus pahojakin riitoja (niiltä ei tosin tyttöporukassa voi välttyä.. ;) Mutta olen sitä mieltä, että tämän jäljelle jääneen ydinporukan kanssa tullaan aina olemaan hyviä kavereita, tässä on jo niin paljon kestetty toinen toisiamme, että täydellinen välirikko on aivan mahdoton ajatus! Rakastan mun tyttöjä yli kaiken ja vaikka tuleekin välillä aikoja, ettei nähdä pitkään aikaan, niin aina pystytään jatkamaan juttua siitä mihin se jäi. En voi osoittaa ketään tiettyä ja sanoa, että hän on just se paras kaveri, vaan kaikki mun tytöt on mulle yhtä rakkaita ja tärkeitä. Jokainen omalla tavallaan.
Ydinporukan lisäksi minulla on muutama hyvä kaveri tullut koulun/työn/harrastusten kautta. Näistäkään en voi osoittaa ketään erityistä ja parasta. Jokaisessa on niin erilaisia piirteitä. Toisinaan kaipaa sen menevän sinkun seuraa, jonka kanssa voi pohtia sinkkuuden syvintä olemusta lasillisen (tai parin..) kera. Toisinaan kaipaa sitä pariutunutta kaveria, jonka tykö voi poiketa iltateelle ja olla vaan ja istua rauhassa tekemättä mitään.
Kaikki varmaan jo tietää, että mun kaikista rakkain sydänystävä on Miilosa. Meillä on Miilosan kanssa takana niin pitkä historia, etten voi kokea ikinä mitään samanlaista kenenkään muun kanssa. Miilosa tuntee mut kaikista parhaiten, mun pelot, salaisuudet, toiveet ja unelmat. Se kestää mua, vaikka mulla on ihan kauhee kärttykohtaus päällä (nyt puhutaan jo supernova-tasosesta paskaraivarista potenssiin kymmenen. Ja sitä ei oo kuulkaas ihan kauheen moni onneks päässy todistaa..) Se tykkää musta, vaikka mä oonki ihan kauheen ärsyttävä, näsäviisas, perfektionisti ja kusipäinen ämmä. Se tietää, että kyynisen ja kovan kuoren alla mäkin oon oikeesti pehmee. Se tietää, että vaikka mä oon kaksmielinen ja härski pervo, niin oikeesti mäkin uskon rakkauteen ensisilmäyksellä. Se nauraa paljon, ja useimmiten mulle eikä mun jutuille :D Miilosa on nyt ja aina kaikkein parhain! <3
Jokin aika sitten sain aika pahasti takkiin eräässä kaveruussuhteessa. Kuulin, että eräs kaverini on puhunut minusta paskaa selkäni takana, ja alusta asti vain teeskennellyt olevansa ystäväni. Syytä en tiedä, eikä kiinnostakaan. En aio sen suuremmin masentua tästä, tämä kaikki sai minut huomaamaan vielä paremmin kuinka ihania ihmisiä minulla jo on elämässäni, mutta täytyy myöntää että ensi kerralla en ole yhtä luottavainen...
Kiitos teille rakkaille ystäville ja kavereille, että olette elämässäni! <3
meikätyttö
perjantai 19. huhtikuuta 2013
niin säälittävää..
.. ihanku joku teinityttö! Kävin vakoilemassa sen kuvia Facebookissa ennen ku pistin nukkumaan. Nolo! :D
kevättä rinnassa,
meikätyttö
kevättä rinnassa,
meikätyttö
tiistai 2. huhtikuuta 2013
painajaisia=stressiä
Painajaisia, painajaisia! On tämä ihmismieli vaan kumma asia. Aivan uskomatonta, mutta näin painajaisia pelkästään leffan trailerista! Tällehän nauraa jo pihan harakatkin! Siis mähän en pysty ollenkaan kattomaan kauhuleffoja, saan niistä semmosia pelottavia unia, että ei mitään rajaa. Mutta että pelkästä trailerista! HUH.
Nyt on kova stressi päällä, siitä se kaikki johtuu. Useimmat unet on vaan lievästi ahdistavia, mutta kerran ihan heräsin kesken unen kun se oli niin pelottava. Syke oli ainakin päälle sata ja kesti pitkään ennenku uskalsin taas pistää silmät kiinni. Töistä näin unta silläkin kertaa... Onneks on vaan kerran käyny noin, että herää kesken kaiken. Mutta tosiaan, nyt on tuntunu vaikealta nukahtaa, jotenki pelkää sitä että joku toinen on huoneessa. Siitä trailerista se lähti ja sitten tuli sängynalus-mörkökin taas, yrittää mokoma syödä mun jalat!
Töissä on kova kiire ja stressi ja ainoo valopilkahdus on vapaapäivät. Tuntuu ettei millään jaksa. Lomaa odotan kieli pitkällä. Viime vuonna oli sama fiilis näihin aikoihin. Mietin, että mahtaako se johtua ihan vuodenajastakin? Kun on pitkä ja pimeä talvi takana, niin nyt kun on jo vähän valoa tunnelin päässä, niin kaikki kosahtaa niskaan ja tulee armoton väsymys.
Huomenna tiedossa 12 tunnin työpäivä. Mun pää ei kestä, mä oon epätoivonen.
Iltarukous jollekin, joka sen vain kuulee: Älä tule huono päivä, tule hyvä päivä, älä tule huono päivä, tule hyvä päivä!
meikätyttö
tiistai 26. maaliskuuta 2013
Kevätpäivän keskustelu
meikätyttö: "Erehdyin kattomaan taas vanhoja valokuvia. Varsinki niitä, mitä otettiin sillon ku tulin Suomeen takas. Muistaksä?"
Miilosa: "Juu'u."
meikätyttö: "Niin mietin tässä, että mihin ne ihmiset on kadonnu? Tai siis, kun me ollaan muututtu niin paljon. Enkä mä nyt tarkota ulkosesti, vaan niinku ajatuksiltamme, henkisesti."
Miilosa: "Eihän me aina voida samanlaisia olla, koko ajan me muututaan."
meikätyttö: "Kun mustaki on tullu näin saamarin kyyninen."
Miilosa: "No se on kyllä totta! Mut niin se on, että elämä opettaa."
Miilosa: "Juu'u."
meikätyttö: "Niin mietin tässä, että mihin ne ihmiset on kadonnu? Tai siis, kun me ollaan muututtu niin paljon. Enkä mä nyt tarkota ulkosesti, vaan niinku ajatuksiltamme, henkisesti."
Miilosa: "Eihän me aina voida samanlaisia olla, koko ajan me muututaan."
meikätyttö: "Kun mustaki on tullu näin saamarin kyyninen."
Miilosa: "No se on kyllä totta! Mut niin se on, että elämä opettaa."
perjantai 22. maaliskuuta 2013
Rentoutumista
Oon ihan poikki, rättiväsynyt ja energiaa ei riitä mihinkään. Puuuuh. Nyt on tiedossa useampi vapaa, ja vkonlopun vietänkin ex-kämppiksen luona Tampereella. Ihanaa mielen rentoutumista siis! Tänään väsättiin jo osa ruuista valmiiksi ja kyllä tuntu hyvältä vaan hämmennellä kauhaa ja olla miettimättä mitään muuta.
Huomenna on siis tex mex ilta ja kunnon menoa! Ihanaa, ihanaa! :) Hyvää ruokaa, jälkkäriä, tequilaa ja ennen kaikkea mun ex-kämppis. Ei siitä pitkä aika oo kun viimeksi nähtiin, mutta sen seurassa on vaan niin ihanaa olla. Se tuntee mut läpikotaisin ja sen seurassa voin olla oma itseni, eikä mun tarvitse miettiä mitä se musta ajattelee. Mieli lepää.
meikätyttö
Huomenna on siis tex mex ilta ja kunnon menoa! Ihanaa, ihanaa! :) Hyvää ruokaa, jälkkäriä, tequilaa ja ennen kaikkea mun ex-kämppis. Ei siitä pitkä aika oo kun viimeksi nähtiin, mutta sen seurassa on vaan niin ihanaa olla. Se tuntee mut läpikotaisin ja sen seurassa voin olla oma itseni, eikä mun tarvitse miettiä mitä se musta ajattelee. Mieli lepää.
meikätyttö
torstai 14. maaliskuuta 2013
Tunnustus
Yleensä tulen erilaisten ihmisten kanssa hyvin toimeen. Se on vähän niinkuin "tavaramerkkini". Olin kouluaikoina paljon tekemisissä vaihto-oppilaiden kanssa ja nyt myös työelämässä toimin kv-ohjaajana. Tutustun helposti uusiin ihmisiin ja keksin small talkia vaikka pikkukivistä jos niikseen tulee. "Iloinen", "ystävällinen", "pirteä", "räpätäti", "helposti lähestyttävä" --> näillä sanoilla minua usein kuvataan.
Kaikki yllä mainittu on oikeastaan aika omituista, sillä olen todella vaikea persoona. Minulla on vahva tahto, olen itsepäinen ja haluan että asiat tehdään minun tavallani. Inhoan sitä, kun reviirilleni tullaan tai astutaan varpaille. Vain harvat ihmiset ovat nähneet synkimmän puoleni, ja kiitän ylempiä voimia siitä, että he ovat silti ystäviäni <3
Nyt elämässäni on sellainen tilanne, että on eräs ihminen joka ärsyttää minua suunnattomasti. En voi sietää häntä. Kaikki mitä hän tekee ja sanoo, saa minut näkemään punaista. Olen yrittänyt ja yrittänyt sietää häntä, mutta se on pirun vaikeaa!
Alkuastelma oli jo huono. Uutena tulokkaana hän kohteli minua alentuvasti, hän sai minut tuntemaan itseni todella mitättömäksi ja antoi ymmärtää, etten osaa tehdä mitään (oikein ainakaan). Tämä oli ensivaikutelmani tästä ihmisestä. Ja valitettavasti vaikutelma ei ole muuttunut mihinkään.
Tulen hänen kanssaan toimeen, koska on pakko. Mutta en pidä hänestä. Emme ole kavereita eikä meistä koskaan sellaisia tule. Mielestäni termi "työkaveri" on muutenkin harhaanjohtava. Ei ihminen välttämättä ole kaveri työkaverinsa kanssa. Henkilö, jonka kanssa teen töitä. Siinä se tiivistyy. Jokaisella työpaikalla (alasta riippumatta) on henkilöitä, joiden kanssa ne kuuluisat kemiat eivät vain kohtaa. Silti heidän kanssaan pitää pystyä tekemään töitä ja olemaan ystävällinen ja kohtelias. Ja jollei nyt ihan kohtelias, niin sivistynyt ainakin.
Hänen jokaisen sanan ja hymyn läpi paistaa se, että hän toivoo minut hornan tuuttiin. Hän ei ole oma itsensä seurassani, tai siltä se ainakin tuntuu. En oikein ota itsekään enää selvää. Muut työtoverini näkevät hänet aivan eri tavalla. Ehkäpä en osaa katsoa häntä enää toisin, ehkä ensivaikutelma kuitenkin varjostaa arvostelukykyäni? Pitäisikö kuitenkin yrittää antaa vielä toinen mahdollisuus, en tiedä. Ainoa asia jonka tiedän varmasti, on se että en siedä tätä ihmistä, enkä arvosta häntä. En sano, etten pidä, koska se on liian vahvasti sanottu. Sinänsä hän ei ole tehnyt mitään väärin minua kohtaan, ei ole mitään mistä olisin hänelle vihainen. Voisin sanoa, etten pidä hänen asenteestaan minua kohtaan.
Tunnustan, olen huono ihminen.
meikätyttö
lauantai 9. maaliskuuta 2013
Soittamisen ilosta
Oon pari kertaa aikasemminkin sivunnut tätä aihetta, mutta pakko vaan kertoa lisää, mitä mielen päällä pyörii!
Eli se on nyt tullu jo todettua, että mun ensimmäinen soitonopettaja oli aika huono. Viimenen vuosi oli ihan yhtä tuskaa. Mutta vaikka en tykänny mun opettajasta ja inhosin käydä soittotunneilla, niin silti jaksoin joka viikko raahautua siihen kidutukseen. Että kai siinä kaiken takana sitten on ollu jonkinlainen halu soittaa ja sen takia on sit jaksanu, vaikka mitään iloa ja onnistumista ei saanu soittotunneilla kokea.
Ei soittaminen ens alkuun ollu mitenkään "pakkopullaa", mutta muutaman vuoden jälkeen tuntui, että itse henkilökohtaisesti ei oo edistyny mitenkään, ja kaikki energia suunnattiin vaan siihen, että miten saadaan orkesterikappaleet hiottua hyviksi. Omassa soitossa ei ollu minkäänlaisia pitkän ajan tavoitteita ja kaikki oppiminen oli ilman mitään kantavaa ajatusta, sitä kuuluisaa punaista lankaa. Opettajasta oikein huokui, miten se kohteli niitä lahjakkaampia paremmin ja keskittyi enemmän niihin. Sitten tämmönen tavallinen pulliainen sai räpistellä joten kuten, tuntui että se ajatteli , että pakko tollekin on soittotunteja antaa, mutta ei se ikinä mitään tajua. Kun lopetin, niin olin vakuuttunu että nyt lopetin, enkä ikinä enää tartu soittimeen uudestaan.
Vaan toisin kävi, niin sitä mieli muuttuu :) Mun nykyinen opettaja on aivan kertakaikkisen ihana! Mulla kävi hyvä tuuri, kun löysin sen! Kyllä siitäkin huomaa, sitten kun se on väsyny, eikä se jaksais enää keskittyä. Ja sen huomaa, kun se tuskastuu kun ei se toinen osaa soittaa tai tajua jotain. Mutta se jaksaa silti aina sanoa jotain hyvää, ja käydään kunnolla läpi, että mikä nyt ei onnistunu niin hyvin ja miks. Jos en ymmärrä jotain, niin se yrittää selittää sitä niin kauan kunnes tajuan, asiaa ei vain jätetä sikseen. Joka tunnin jälkeen mulla on olo, että ens tunnilla haluan tehdä paremmin! Oon käyny nyt päälle vuoden ajan soittotunneilla ja edistymisen tosiaan huomaa. Ja mä vähän oon tämmönen, että tarviin jonkun antamaan puhtia :) Ei siitä opiskelusta tulis ominpäin mitään.
Mä rakastan musiikkia! Mä rakastan kuunnella ja soittaa kaikenlaista musiikkia. Mä rakastan sitä onnistumisen tunnetta, jonka saa soittotunneilla, kun esimerkiksi hoksaa miten se vaikea kohta menikään. Mä rakastan sitä, että saa haastaa itsensä ja ennen kaikkea rakastan sitä, että oon löytäny motivaation ja soittamisen ilon uudestaan.
Mä rakastan musiikkia! Mä rakastan kuunnella ja soittaa kaikenlaista musiikkia. Mä rakastan sitä onnistumisen tunnetta, jonka saa soittotunneilla, kun esimerkiksi hoksaa miten se vaikea kohta menikään. Mä rakastan sitä, että saa haastaa itsensä ja ennen kaikkea rakastan sitä, että oon löytäny motivaation ja soittamisen ilon uudestaan.
meikätyttö
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Minä ja minä
Kävin tänään kahvilla yhden hyvän ystäväni kanssa ja tietenkin puhe siirtyi jossain vaiheessa työasioihin. Pohdimme sitä miten raskasta töissä on ja kuinka paljon itsestään oikeastaan joutuu antamaan. Omasta persoonastaan siis. Sillä se on yksi meidän suurimmista työkaluistamme. Kaverini on aika räväkkä persoona, ja hän sanoo asiat usein suoraan. Hän on myöskin reilu siinä mielessä, että hän pitää muiden puolia siinä kuin omaansakin. Hän kertoi, että työpaikalla oli "vinoiltu" siitä, että hän pitää niin kovaa jöötä, että onko hän samanlainen pyryharakka myös kotona. Olimme molemmat samaa mieltä: miksi paljastaa oma todellinen minä, myös sen herkän ja pohdiskelevan puolen, kun siitä ei ole työn kannalta hyötyä?
Koen, että kun olen töissä, vallalla on "työminä". Se olen tietenkin minä, mutta eri tavalla kuin siviilissä. Esimerkiksi en usko, että pystyisin koskaan olemaan kenenkään työkaverini kanssa läheiset ystävät myös työn ulkopuolella. Kammoksun sitä, kun työkaveri pyytää kaveriksi Facebookissa. Sitä ei kehtaa kieltäytyä, mutta en halua että työkaverini näkevät kaikki asiani, sillä he eivät ole osa oikeaa elämääni. Myönnän, että työkaverini näkevät profiilini vain osittain. Jotkin asiat vain ovat sellaisia, että ne haluaa jakaa vain läheisten ihmisten kanssa.
Työ on raskasta osittain siksi, kun joutuu tekemään töitä omalla persoonallaan. On niitä päiviä, kun suoraan sanottuna muiden asiat ja ongelmat eivät kiinnosta paskan vertaa. Itsellä on vaikeaa, on nukkunut huonosti, ja jatkuva loskakelikin masentaa. Mutta asiakastyössä et voi näyttää sitä. Kuuntelet ja olet myötätuntoinen, lohdutat ja hoidat asiat kuntoon. Olet sillä hetkellä "työminä" ja vedät roolin aika pirun hyvin vielä kaiken lisäksi. Mietimme ystäväni kanssa, että joskus työpäivän jälkeen ei enää jaksa olla siviilissä niin kiva ja hyvällä tuulella, koska olet jo antanut kaiken hyvän ja kivuuden asiakkaillesi.
Itse sanon usein, että minulla on työminä ja siviiliminä, ja mitä vähemmän ne kaksi kohtaavat niin sen parempi. Monesti sitä ihmetellään, mutta haluan pitää nämä kaksi ihmistä erillään toisistaan. Kun olen töissä, olen töissä ja kun olen siviilissä, olen minä.
Ystäväni osasi tiivistää asian hyvin: tämän "paasauksen" tarkoitus on korostaa sitä, että ihmisellä on monia puolia, joita ei välttämättä
halua näyttää töissä, vaikka joutuukin antamaan itsestään paljon. Myöskin tietynlainen työrooli suojaa omaa todellista minää suurilta kolhuilta
meikätyttö
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Entiset
Teinkö oikean päätöksen, oisko pitänyt jäädä? Jos olisin silloin kääntynyt takaisin, niin olisiko mulla nyt aviomies, rivitalon pätkä, pari lasta? Olisinko mä onnellinen? Mut kaikkein tärkein kysymys: Halusinko mä sitä silloin, haluanko sitä nyt? En.
Usein lohduttautuu ajatuksella, että ehkä toisessa elämässä se olisi onnistunut. Että ihmiset oli oikeita, mutta aika ja paikka vääriä. Mutta oon tässä pohtinut, ettei se loppujen lopuksi paljon lohduta. Pikemminkin lohduttaa ajatus, että tyyppi oli niin saamarin kusipää, että juttu ei olisi koskaan toiminut missään mahdollisessa ajassa tai paikassa, universumissa tai rinnakkaistodellisuudessa.
Ollaan usein puitu tyttökavereiden kanssa entisiä ja mietitty, että pääseekö toisesta koskaan kokonaan yli? Niin, ettei sitä ikinä enää ajattelis "entä jos?" Jaa, tuskinpa.
meikätyttö
Usein lohduttautuu ajatuksella, että ehkä toisessa elämässä se olisi onnistunut. Että ihmiset oli oikeita, mutta aika ja paikka vääriä. Mutta oon tässä pohtinut, ettei se loppujen lopuksi paljon lohduta. Pikemminkin lohduttaa ajatus, että tyyppi oli niin saamarin kusipää, että juttu ei olisi koskaan toiminut missään mahdollisessa ajassa tai paikassa, universumissa tai rinnakkaistodellisuudessa.
Ollaan usein puitu tyttökavereiden kanssa entisiä ja mietitty, että pääseekö toisesta koskaan kokonaan yli? Niin, ettei sitä ikinä enää ajattelis "entä jos?" Jaa, tuskinpa.
meikätyttö
maanantai 7. tammikuuta 2013
mua nyt vaan vähän ärsyttää
Ajattelin tehdä tän niin, että listaan peräkkäin, sattumanvaraisessa järjestyksessä, ne asiat, jotka ärsyttää.
1. Jahkailija
Tämä henkilö ei tiedä mitä haluaa. Kun ehdottaa jotain tekemistä, vastaukseksi tulee "Ihan sama, päätä sä, ei mul oo mitään välii." Sitten kun oikeasti päättää, niin jälkeenpäin selän takaa saa kuulla millainen päällepäsmäri on, ja "koskaan se ei tee niinkuin minä haluaisin, aina mennään sen ehdoilla". Oikeasti tämä henkilö ei ole tyytyväinen sinun valintaasi, mutta jostain kumman syystä ei uskalla sanoa suoraan. Sinä joudut päätöksentekijän rooliin ja jos hommat menevät vatuiksi ja ihmisillä on tylsää, niin se on sinun vikasi, sinähän sen päätöksenkin teit. Kun toinen ei koskaan sano omaa mielipidettään, niin ei voi tietää mitä se oikeasti ajattelee. Haluaako se edes, kiinnostaako sitä, onko sille ihan oikeasti "ihan sama". Ärsyttävää.
Myönnän, että itse olen usein todella dominoiva. Johtuu osittain siitä, että monet ihmiset ympärilläni ovat "jahkailijoita", ja oikeastaan heidän yli jyräämisensä on helppoa, he itse tekevät sen niin helpoksi. Sanotaan että "only dead fish go with the flow", mutta olisi se vaan niin ihanaa, kun ei kerranki tartteis olla se joka päättää, vaan saisi mennä joukon mukana. Henk.koht tykkään siitä, että toinen ottaa ohjat ja näyttää missä on kaapin paikka! :D Vaikkei musta uskois, ku oon tämmönen domina ja päällepäsmäri :)
2. Myöhästelijä
Tämä henkilö ei tiedä mitä haluaa. Kun ehdottaa jotain tekemistä, vastaukseksi tulee "Ihan sama, päätä sä, ei mul oo mitään välii." Sitten kun oikeasti päättää, niin jälkeenpäin selän takaa saa kuulla millainen päällepäsmäri on, ja "koskaan se ei tee niinkuin minä haluaisin, aina mennään sen ehdoilla". Oikeasti tämä henkilö ei ole tyytyväinen sinun valintaasi, mutta jostain kumman syystä ei uskalla sanoa suoraan. Sinä joudut päätöksentekijän rooliin ja jos hommat menevät vatuiksi ja ihmisillä on tylsää, niin se on sinun vikasi, sinähän sen päätöksenkin teit. Kun toinen ei koskaan sano omaa mielipidettään, niin ei voi tietää mitä se oikeasti ajattelee. Haluaako se edes, kiinnostaako sitä, onko sille ihan oikeasti "ihan sama". Ärsyttävää.
Myönnän, että itse olen usein todella dominoiva. Johtuu osittain siitä, että monet ihmiset ympärilläni ovat "jahkailijoita", ja oikeastaan heidän yli jyräämisensä on helppoa, he itse tekevät sen niin helpoksi. Sanotaan että "only dead fish go with the flow", mutta olisi se vaan niin ihanaa, kun ei kerranki tartteis olla se joka päättää, vaan saisi mennä joukon mukana. Henk.koht tykkään siitä, että toinen ottaa ohjat ja näyttää missä on kaapin paikka! :D Vaikkei musta uskois, ku oon tämmönen domina ja päällepäsmäri :)
2. Myöhästelijä
Tämä henkilö on aina myöhässä, aina! Useimmat myöhästyvät sen 10-20 min, jotkut jopa useamman tunnin. "Akateeminen vartti" ei sinänsä ole paha, itsekin myöhästyn monta kertaa. Mutta melkein aina muistan laittaa viestin tai soitan myöhästymisestä. Vaikka se olisi edes viisi minuuttia. Yleensä käy niin, että myöhästyy bussista tai unohtaa kukkaron kotiin. Mutta kun itse tietää miten inhottavaa on seistä torin kulmalla odottamassa ja ihmettelemässä missä toinen viipyy, niin olisi kiva saada siltä myöhästelijältä edes viesti että "sori, nyt vähän kestää" Mutta ei vaan viestejä kuulu! Monen kaverin/tutun kohdalla on niin, että tietää automaattisesti siirtää sovittua aikaa sen 15 min eteenpäin ja mennä vasta sitten sovitulle tapaamispaikalle.
Törkeyden huippu oli eräs kerta, kun olimme kaverin kanssa sopineet pikkujouluihin menemisestä. Saavuin ajoissa paikalle, kaveria ei näy. 10 min päästä yritän soittaa, ei vastausta. Vartin päästä sama toistuu. Puolen tunnin päästä taas sama homma. Kun vihdoin ja viimein puhelimeen vastataan, niin siihen vastaa kaverin poikaystävä, joka kertoo kaverin vasta menneen suihkuun!!! Loppujen lopuksi tyyppi oli myöhässä 3,5 tuntia..
3. Peruuttelija
3. Peruuttelija
Tämä henkilö peruu sovitut tapaamiset melkein aina. Omaa piirteitä myös myöhästelijästä. Kun tämän henkilön kanssa sovitaan esim. yhteisestä illan vietosta, kahvittelusta tms. niin yleensä muutamaa tuntia ennen tapaamista tulee viesti, että nyt on sellainen tilanne, että täytyy perua. Selityksiä on monenlaisia: väsyttää eikä jaksakaan lähteä, täytyy tehdä ruokaa/lukea tenttiin/siivota, serkun poikaystävän kummitätillä olikin nimpparit ja unohdin, että lupasin mennä sinne, sori. Selityksiä on yhtä paljon, kuin on ihmisiäkin. Mutta aina se vaan vatuttaa.
Omalla kohdalla, kun tekee kolmivuorotyötä, niin suunnittelee tapaamiset ja tekemiset vapaapäiville. Samana päivänä saattaa olla monta eri tapaamista plus kaikki muu. Päivän on suunnitellut sen mukaan, että klo 14 menee kahville sen tietyn tyypin kanssa ja klo 16.30 jo syömään seuraavan henkilön kanssa. Kun toinen myöhästyy/peruu, niin koko päivän suunnitelmat menevät pieleen. Kolmivuorotyöläisenä voi jopa käydä niin huonosti, että uusi tapaaminen voidaan sopia vasta parin vkon päähän, kun on niin paljon ilta- ja yövuoroja. Tavis toimistorotta ei tätä tajua, vaan kuvittelee, että kahville voidaan mennä vaikka jo seuraavana päivänä uudestaan. Paskinta on se, kun on sovittu illan vietosta, leffaan menosta tai keikasta ja henkilö peruu tapaamisen tuntia ennen! Mistäs sitten saat uutta seuraa ja pahimmassa tapauksessa olet sitäpaitsi jo matkalla keskustaan, kun busseja menee iltaisin niin harvoin. Että hauskaa reissua vaan baariin, yksin ja vattuuntuneena.
Peruuttelijan kanssa tulee sellainen olo, että noinko paljon sitä kiinnostaa nähdä. Samat kootut selitykset on kuultu niin monta kertaa, että eikö se voisi suoraan sanoa ettei nyt vaan halua nähdä. Sitten tulee olo, että miksi viitsii itsekään nähdä vaivaa. Ja sitten sitä lakkaa itse enää ehdottamasta mitään, kun eihän se toinen kuitenkaan tule.
4. Se ei koskaan soita
Otsikko kertookin jo kaiken. Eli tämä henkilö ei koskaan soita! Toisesta ei ole kuulunut mitään pariin viikkoon ja vihdoin soitat sille itse. Kyselet kuulumisia, ehdotat tapaamista. Tyyppi suostuu lähtemään kahville ja kuulumiset vaihdetaan päällisin puolin, ei mitään sen syvällisempää. Ajattelet, että olipa kiva kuulla taas pitkästä aikaa. Sovitte, että seuraavan tapaamisen ei sitten anneta mennä näin pitkän ajan päähän, soitellaan. Mutta soittoa ei koskaan tule, eikä sitä tekstiviestiäkään. Kuinka vaikeaa voi olla näppäillä paria nappulaa ja soittaa, kysynpä vaan!
Vattumaisinta on se, että se olet aina sinä joka ottaa yhteyttä, se joka tekee aloitteen. Pitemmän päälle se alkaa harmittaa, miksi aina minä, eikö sitä toista yhtään kiinnosta tavata? Loppujen lopuksi tapaamiset vähenee, kun et jaksa pitää suhdetta yllä, et jaksa olla se joka näkee aina vaivaa kaveruuden eteen. Lopulta ollaan enää hyvänpäivän tuttuja, jotka moikkaa kadulla kun törmätään, vaihdetaan perus "mitäs kuuluu, no mitäs tässä, onpas ilmoja pidellyt"-tervehdykset. Sitten aivan lopuksi tekee sen päätöksen, että mitäs jos en enää soitakaan sille, katotaan kuinka kauan menee, että se toinen ehdottaa jotain. Yhtäkkiä tästä päätöksestä on kulunut kolme vuotta, eikä puhelin ole vieläkään soinut.. ja on jo melkein unohtanut, että joskus mulla oli semmonenkin kaveri.
5. Vähättelijä
Omalla kohdalla, kun tekee kolmivuorotyötä, niin suunnittelee tapaamiset ja tekemiset vapaapäiville. Samana päivänä saattaa olla monta eri tapaamista plus kaikki muu. Päivän on suunnitellut sen mukaan, että klo 14 menee kahville sen tietyn tyypin kanssa ja klo 16.30 jo syömään seuraavan henkilön kanssa. Kun toinen myöhästyy/peruu, niin koko päivän suunnitelmat menevät pieleen. Kolmivuorotyöläisenä voi jopa käydä niin huonosti, että uusi tapaaminen voidaan sopia vasta parin vkon päähän, kun on niin paljon ilta- ja yövuoroja. Tavis toimistorotta ei tätä tajua, vaan kuvittelee, että kahville voidaan mennä vaikka jo seuraavana päivänä uudestaan. Paskinta on se, kun on sovittu illan vietosta, leffaan menosta tai keikasta ja henkilö peruu tapaamisen tuntia ennen! Mistäs sitten saat uutta seuraa ja pahimmassa tapauksessa olet sitäpaitsi jo matkalla keskustaan, kun busseja menee iltaisin niin harvoin. Että hauskaa reissua vaan baariin, yksin ja vattuuntuneena.
Peruuttelijan kanssa tulee sellainen olo, että noinko paljon sitä kiinnostaa nähdä. Samat kootut selitykset on kuultu niin monta kertaa, että eikö se voisi suoraan sanoa ettei nyt vaan halua nähdä. Sitten tulee olo, että miksi viitsii itsekään nähdä vaivaa. Ja sitten sitä lakkaa itse enää ehdottamasta mitään, kun eihän se toinen kuitenkaan tule.
4. Se ei koskaan soita
Otsikko kertookin jo kaiken. Eli tämä henkilö ei koskaan soita! Toisesta ei ole kuulunut mitään pariin viikkoon ja vihdoin soitat sille itse. Kyselet kuulumisia, ehdotat tapaamista. Tyyppi suostuu lähtemään kahville ja kuulumiset vaihdetaan päällisin puolin, ei mitään sen syvällisempää. Ajattelet, että olipa kiva kuulla taas pitkästä aikaa. Sovitte, että seuraavan tapaamisen ei sitten anneta mennä näin pitkän ajan päähän, soitellaan. Mutta soittoa ei koskaan tule, eikä sitä tekstiviestiäkään. Kuinka vaikeaa voi olla näppäillä paria nappulaa ja soittaa, kysynpä vaan!
Vattumaisinta on se, että se olet aina sinä joka ottaa yhteyttä, se joka tekee aloitteen. Pitemmän päälle se alkaa harmittaa, miksi aina minä, eikö sitä toista yhtään kiinnosta tavata? Loppujen lopuksi tapaamiset vähenee, kun et jaksa pitää suhdetta yllä, et jaksa olla se joka näkee aina vaivaa kaveruuden eteen. Lopulta ollaan enää hyvänpäivän tuttuja, jotka moikkaa kadulla kun törmätään, vaihdetaan perus "mitäs kuuluu, no mitäs tässä, onpas ilmoja pidellyt"-tervehdykset. Sitten aivan lopuksi tekee sen päätöksen, että mitäs jos en enää soitakaan sille, katotaan kuinka kauan menee, että se toinen ehdottaa jotain. Yhtäkkiä tästä päätöksestä on kulunut kolme vuotta, eikä puhelin ole vieläkään soinut.. ja on jo melkein unohtanut, että joskus mulla oli semmonenkin kaveri.
5. Vähättelijä
Tämä henkilö vähättelee kaikkea mitä sanot. Hän lyttää joka ikisen sanomasi asian epäilyllä ja aliarvioimisella. Hänen tuntee itsensä paremmaksi ihmiseksi, kun saa pönkittää omaa itsetuntoaan lannistamalla sinut. Kun kerrot jostain uudesta suunnitelmasta tai ideasta, hän vastaa että se ei voi toimia. Kun kerrot tavoitteistasi, hän sanoo ettet koskaan voi saavuttaa niitä ja pitäisiköhän sinun luovuttaa. Kun olet ostanut uuden paidan/housut/kengät tai käynyt kampaajalla tms., hän kommentoi ettei kyseinen väri/tyyli sovi sinulle ja miksi ihmmeessä menit tuhlaamaan rahaa moiseen. Hän kokee olevansa oikeutettu sanomaan sinulle näitä "totuuksia", koska hänhän vain ajattelee sinun parastasi. Hän ei koskaan iloitse puolestasi, vaan on kateelinen ja katkera.
6. Minäminäminä
Tämä henkilö puhuu vain ja ainoastaan itsestään. Hän kaipaa tukea, rohkaisua, lohdutusta, myötätuntoa ja loputonta mielenkiintoa häntä itseään kohtaan. Koko puolentoista tunnin kahvittelun aikana hän ei kertaakaan kysy, miten sinulla menee. Need I say more?
Pahin mahdollinen maanantaivatutus päällä,
meikätyttö
Pahin mahdollinen maanantaivatutus päällä,
meikätyttö
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)