niin säälittävää..

.. ihanku joku teinityttö! Kävin vakoilemassa sen kuvia Facebookissa ennen ku pistin nukkumaan. Nolo! :D

kevättä rinnassa,
meikätyttö

painajaisia=stressiä

Painajaisia, painajaisia! On tämä ihmismieli vaan kumma asia. Aivan uskomatonta, mutta näin painajaisia pelkästään leffan trailerista! Tällehän nauraa jo pihan harakatkin! Siis mähän en pysty ollenkaan kattomaan kauhuleffoja, saan niistä semmosia pelottavia unia, että ei mitään rajaa. Mutta että pelkästä trailerista! HUH.

Nyt on kova stressi päällä, siitä se kaikki johtuu. Useimmat unet on vaan lievästi ahdistavia, mutta kerran ihan heräsin kesken unen kun se oli niin pelottava. Syke oli ainakin päälle sata ja kesti pitkään ennenku uskalsin taas pistää silmät kiinni. Töistä näin unta silläkin kertaa... Onneks on vaan kerran käyny noin, että herää kesken kaiken. Mutta tosiaan, nyt on tuntunu vaikealta nukahtaa, jotenki pelkää sitä että joku toinen on huoneessa. Siitä trailerista se lähti ja sitten tuli sängynalus-mörkökin taas, yrittää mokoma syödä mun jalat!

Töissä on kova kiire ja stressi ja ainoo valopilkahdus on vapaapäivät. Tuntuu ettei millään jaksa. Lomaa odotan kieli pitkällä. Viime vuonna oli sama fiilis näihin aikoihin. Mietin, että mahtaako se johtua ihan vuodenajastakin? Kun on pitkä ja pimeä talvi takana, niin nyt kun on jo vähän valoa tunnelin päässä, niin kaikki kosahtaa niskaan ja tulee armoton väsymys.

Huomenna tiedossa 12 tunnin työpäivä. Mun pää ei kestä, mä oon epätoivonen.

Iltarukous jollekin, joka sen vain kuulee: Älä tule huono päivä, tule hyvä päivä, älä tule huono päivä, tule hyvä päivä!

meikätyttö

Kevätpäivän keskustelu

meikätyttö: "Erehdyin kattomaan taas vanhoja valokuvia. Varsinki niitä, mitä otettiin sillon ku tulin Suomeen takas. Muistaksä?"

Miilosa: "Juu'u."

meikätyttö: "Niin mietin tässä, että mihin ne ihmiset on kadonnu? Tai siis, kun me ollaan muututtu niin paljon. Enkä mä nyt tarkota ulkosesti, vaan niinku ajatuksiltamme, henkisesti."

Miilosa: "Eihän me aina voida samanlaisia olla, koko ajan me muututaan."

meikätyttö: "Kun mustaki on tullu näin saamarin kyyninen."

Miilosa: "No se on kyllä totta! Mut niin se on, että elämä opettaa."

Rentoutumista

Oon ihan poikki, rättiväsynyt ja energiaa ei riitä mihinkään. Puuuuh. Nyt on tiedossa useampi vapaa, ja vkonlopun vietänkin ex-kämppiksen luona Tampereella. Ihanaa mielen rentoutumista siis! Tänään väsättiin jo osa ruuista valmiiksi ja kyllä tuntu hyvältä vaan hämmennellä kauhaa ja olla miettimättä mitään muuta.

Huomenna on siis tex mex ilta ja kunnon menoa! Ihanaa, ihanaa! :) Hyvää ruokaa, jälkkäriä, tequilaa ja ennen kaikkea mun ex-kämppis. Ei siitä pitkä aika oo kun viimeksi nähtiin, mutta sen seurassa on vaan niin ihanaa olla. Se tuntee mut läpikotaisin ja sen seurassa voin olla oma itseni, eikä mun tarvitse miettiä mitä se musta ajattelee. Mieli lepää.

meikätyttö

Tunnustus

Yleensä tulen erilaisten ihmisten kanssa hyvin toimeen. Se on vähän niinkuin "tavaramerkkini". Olin kouluaikoina paljon tekemisissä vaihto-oppilaiden kanssa ja nyt myös työelämässä toimin kv-ohjaajana. Tutustun helposti uusiin ihmisiin ja keksin small talkia vaikka pikkukivistä jos niikseen tulee. "Iloinen", "ystävällinen", "pirteä", "räpätäti", "helposti lähestyttävä" --> näillä sanoilla minua usein kuvataan.

Kaikki yllä mainittu on oikeastaan aika omituista, sillä olen todella vaikea persoona. Minulla on vahva tahto, olen itsepäinen ja haluan että asiat tehdään minun tavallani. Inhoan sitä, kun reviirilleni tullaan tai astutaan varpaille. Vain harvat ihmiset ovat nähneet synkimmän puoleni, ja kiitän ylempiä voimia siitä, että he ovat silti ystäviäni <3

Nyt elämässäni on sellainen tilanne, että on eräs ihminen joka ärsyttää minua suunnattomasti. En voi sietää häntä. Kaikki mitä hän tekee ja sanoo, saa minut näkemään punaista. Olen yrittänyt ja yrittänyt sietää häntä, mutta se on pirun vaikeaa!

Alkuastelma oli jo huono. Uutena tulokkaana hän kohteli minua alentuvasti, hän sai minut tuntemaan itseni todella mitättömäksi ja antoi ymmärtää, etten osaa tehdä mitään (oikein ainakaan). Tämä oli ensivaikutelmani tästä ihmisestä. Ja valitettavasti vaikutelma ei ole muuttunut mihinkään.

Tulen hänen kanssaan toimeen, koska on pakko. Mutta en pidä hänestä. Emme ole kavereita eikä meistä koskaan sellaisia tule. Mielestäni termi "työkaveri" on muutenkin harhaanjohtava. Ei ihminen välttämättä ole kaveri työkaverinsa kanssa. Henkilö, jonka kanssa teen töitä. Siinä se tiivistyy. Jokaisella työpaikalla (alasta riippumatta) on henkilöitä, joiden kanssa ne kuuluisat kemiat eivät vain kohtaa. Silti heidän kanssaan pitää pystyä tekemään töitä ja olemaan ystävällinen ja kohtelias. Ja jollei nyt ihan kohtelias, niin sivistynyt ainakin.

Hänen jokaisen sanan ja hymyn läpi paistaa se, että hän toivoo minut hornan tuuttiin. Hän ei ole oma itsensä seurassani, tai siltä se ainakin tuntuu. En oikein ota itsekään enää selvää. Muut työtoverini näkevät hänet aivan eri tavalla. Ehkäpä en osaa katsoa häntä enää toisin, ehkä ensivaikutelma kuitenkin varjostaa arvostelukykyäni? Pitäisikö kuitenkin yrittää antaa vielä toinen mahdollisuus, en tiedä. Ainoa asia jonka tiedän varmasti, on se että en siedä tätä ihmistä, enkä arvosta häntä. En sano, etten pidä, koska se on liian vahvasti sanottu. Sinänsä hän ei ole tehnyt mitään väärin minua kohtaan, ei ole mitään mistä olisin hänelle vihainen. Voisin sanoa, etten pidä hänen asenteestaan minua kohtaan.

Tunnustan, olen huono ihminen.

meikätyttö

Soittamisen ilosta

Oon pari kertaa aikasemminkin sivunnut tätä aihetta, mutta pakko vaan kertoa lisää, mitä mielen päällä pyörii!

Eli se on nyt tullu jo todettua, että mun ensimmäinen soitonopettaja oli aika huono. Viimenen vuosi oli ihan yhtä tuskaa. Mutta vaikka en tykänny mun opettajasta ja inhosin käydä soittotunneilla, niin silti jaksoin joka viikko raahautua siihen kidutukseen. Että kai siinä kaiken takana sitten on ollu jonkinlainen halu soittaa ja sen takia on sit jaksanu, vaikka mitään iloa ja onnistumista ei saanu soittotunneilla kokea.

Ei soittaminen ens alkuun ollu mitenkään "pakkopullaa", mutta muutaman vuoden jälkeen tuntui, että itse henkilökohtaisesti ei oo edistyny mitenkään, ja kaikki energia suunnattiin vaan siihen, että miten saadaan orkesterikappaleet hiottua hyviksi. Omassa soitossa ei ollu minkäänlaisia pitkän ajan tavoitteita ja kaikki oppiminen oli ilman mitään kantavaa ajatusta, sitä kuuluisaa punaista lankaa. Opettajasta oikein huokui, miten se kohteli niitä lahjakkaampia paremmin ja keskittyi enemmän niihin. Sitten tämmönen tavallinen pulliainen sai räpistellä joten kuten, tuntui että se ajatteli , että pakko tollekin on soittotunteja antaa, mutta ei se ikinä mitään tajua. Kun lopetin, niin olin vakuuttunu että nyt lopetin, enkä ikinä enää tartu soittimeen uudestaan.

Vaan toisin kävi, niin sitä mieli muuttuu :) Mun nykyinen opettaja on aivan kertakaikkisen ihana! Mulla kävi hyvä tuuri, kun löysin sen! Kyllä siitäkin huomaa, sitten kun se on väsyny, eikä se jaksais enää keskittyä. Ja sen huomaa, kun se tuskastuu kun ei se toinen osaa soittaa tai tajua jotain. Mutta se jaksaa silti aina sanoa jotain hyvää, ja käydään kunnolla läpi, että mikä nyt ei onnistunu niin hyvin ja miks. Jos en ymmärrä jotain, niin se yrittää selittää sitä niin kauan kunnes tajuan, asiaa ei vain jätetä sikseen. Joka tunnin jälkeen mulla on olo, että ens tunnilla haluan tehdä paremmin! Oon käyny nyt päälle vuoden ajan soittotunneilla ja edistymisen tosiaan huomaa. Ja mä vähän oon tämmönen, että tarviin jonkun antamaan puhtia :) Ei siitä opiskelusta tulis ominpäin mitään.

Mä rakastan musiikkia! Mä rakastan kuunnella ja soittaa kaikenlaista musiikkia. Mä rakastan sitä onnistumisen tunnetta, jonka saa soittotunneilla, kun esimerkiksi hoksaa miten se vaikea kohta menikään. Mä rakastan sitä, että saa haastaa itsensä ja ennen kaikkea rakastan sitä, että oon löytäny motivaation ja soittamisen ilon uudestaan.

meikätyttö

Minä ja minä

Kävin tänään kahvilla yhden hyvän ystäväni kanssa ja tietenkin puhe siirtyi jossain vaiheessa työasioihin. Pohdimme sitä miten raskasta töissä on ja kuinka paljon itsestään oikeastaan joutuu antamaan. Omasta persoonastaan siis. Sillä se on yksi meidän suurimmista työkaluistamme. Kaverini on aika räväkkä persoona, ja hän sanoo asiat usein suoraan. Hän on myöskin reilu siinä mielessä, että hän pitää muiden puolia siinä kuin omaansakin. Hän kertoi, että työpaikalla oli "vinoiltu" siitä, että hän pitää niin kovaa jöötä, että onko hän samanlainen pyryharakka myös kotona. Olimme molemmat samaa mieltä: miksi paljastaa oma todellinen minä, myös sen herkän ja pohdiskelevan puolen, kun siitä ei ole työn kannalta hyötyä?

Koen, että kun olen töissä, vallalla on "työminä". Se olen tietenkin minä, mutta eri tavalla kuin siviilissä. Esimerkiksi en usko, että pystyisin koskaan olemaan kenenkään työkaverini kanssa läheiset ystävät myös työn ulkopuolella. Kammoksun sitä, kun työkaveri pyytää kaveriksi Facebookissa. Sitä ei kehtaa kieltäytyä, mutta en halua että työkaverini näkevät kaikki asiani, sillä he eivät ole osa oikeaa elämääni. Myönnän, että työkaverini näkevät profiilini vain osittain. Jotkin asiat vain ovat sellaisia, että ne haluaa jakaa vain läheisten ihmisten kanssa.

Työ on raskasta osittain siksi, kun joutuu tekemään töitä omalla persoonallaan. On niitä päiviä, kun suoraan sanottuna muiden asiat ja ongelmat eivät kiinnosta paskan vertaa. Itsellä on vaikeaa, on nukkunut huonosti, ja jatkuva loskakelikin masentaa. Mutta asiakastyössä et voi näyttää sitä. Kuuntelet ja olet myötätuntoinen, lohdutat ja hoidat asiat kuntoon. Olet sillä hetkellä "työminä" ja vedät roolin aika pirun hyvin vielä kaiken lisäksi. Mietimme ystäväni kanssa, että joskus työpäivän jälkeen ei enää jaksa olla siviilissä niin kiva ja hyvällä tuulella, koska olet jo antanut kaiken hyvän ja kivuuden asiakkaillesi. 

Itse sanon usein, että minulla on työminä ja siviiliminä, ja mitä vähemmän ne kaksi kohtaavat niin sen parempi. Monesti sitä ihmetellään, mutta haluan pitää nämä kaksi ihmistä erillään toisistaan. Kun olen töissä, olen töissä ja kun olen siviilissä, olen minä.

Ystäväni osasi tiivistää asian hyvin: tämän "paasauksen" tarkoitus on korostaa sitä, että ihmisellä on monia puolia, joita ei välttämättä halua näyttää töissä, vaikka joutuukin antamaan itsestään paljon. Myöskin tietynlainen työrooli suojaa omaa todellista minää suurilta kolhuilta

meikätyttö